sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lupauksista

Tein tänä vuonna vain yhden uudenvuoden lupauksen.

Menin lupaamaan että yritän valmistaa joka viikko jotain uutta ruokaa/ruokalajia.
Valituksia ei ruoasta ollut oman perheen jäseniltä siihenkään mennessä kuulunut mutta itse olin jo hyvin kyllästynyt makaroonilaatikkoon ja kalasoppaan.

Alkuun olin hyvinkin innokas ja uusia ruokalajeja kokeilin jopa useasti viikossa. Nyttemmin innostus on laantunut ja olenkin välillä hieman soveltanut omia sääntöjäni, joita ei siis varsinaisesti ole.

Vaikkei tästä blogista olekaan tulossa mikään ruokablogi (missään nimessä ei)  sillä kokki en todellakaan ole (vaan oikeastaan todella kehno ruoanlaittaja), ajattelin silti esitellä hieman kokeilujani. Kaikkiahan kiinnostaa mitä meillä syödään.:)

Olen tällä viikolla heittänyt kamalasti ruokaa roskiin joten tämän sunnuntain kokeilun tein kaappien kätköistä.

Quinoaa ja "salsaseitiä"




Seitin ohjeen näin joskus jossakin Pirkassa. (sovelsin sitä vaihtamalla ohjeen pakaste sipulit ja paprikat tuoreisiin, sekä vaihtamalla salsan tavalliseen tomaattimurskaan)

  

Morrikselle maistui.


Isännän aterialle kävi näin. Väitti että suuhun sattui. Minä veikkaan edellisehtoon baari-iltaa.

2 kommenttia:

  1. Vitsi! Jee!jee! yks seurattava blogi lisää!
    Sua jäikin äfbeestä ikävä! Jee!
    Piristit, kiitti! Pus!

    VastaaPoista
  2. Seuraavaa kyläilykertaa ja seiti-annosta odotellen ;)

    VastaaPoista